Toivota rauhalliset joulut ja onnekkaat uudet vuodet wanhasuomalaisia perinteitä ja uskomuksia kartoittavalla joulukorttisarjalla. Korttien taide on Maria Kemppaisen käsialaa, ja niitä löytyy verkkokaupasta jouluun saakka.
Korttisarjaan kuuluvat kortit:
Joulupukki
Kortissa on kuvattuna vanhan suomalaisen pakanaperinteen nuuttipukki, joka myöhemmin yhdistyi muualta tulleeseen varsinaisen joulupukin hahmoon. Nuuttipukit olivat šamanistisen perinteen mukaan pukin asuun pukeutuneita miehiä, jotka kiertelivät talosta taloon kerjäten jouluruokien tähteitä, ja juoden tarjottua alkoholia. Joskus he muistivat kilttejä lapsia lahjoilla, kun taas tuhmat lapset joutuivat tyytymään risuihin.
Tulikettu
Kauniiden revontulien on uskottu syntyvän juoksevan ketun hännän huiskinnasta. Lumeen osuva häntä iski tulta, ja synnytti leimuavat tulet taivaalle. Muitakin syntytarinoita löytyy, mutta ilmiö lienee usein selitetty Suomessa tällä tavalla, kuten sen nimestäkin voi päätellä.
Joulun tuoksu
Sauna on ollut, ja on yhä, yksi tärkeimpiä suomalaisen joulunajan traditioita. Joulusauna ei ollut pelkkää peseytymistä, vaan harras, niin ruumiin kuin mielenkin puhdistava toimitus. Joulusaunassa ei puhuttu kovaäänisesti, eikä varsinkaan kiroiltu. Joulu ja savusaunan tuoksu kuuluvat yhteen.
Sopimus
Kuvan nuori tietäjä vie linnuille kauralyhdettä. Tämäkin tapa on vanhaa perua, ja juontaa juurensa pakanalliseen satotaikuuteen. Uskomuksen mukaan ruuan tarjoaminen linnuille talvella sai ne jättämään sadon kesällä rauhaan.
Tuonen valot
Joulukirkko on ollut kauan tärkeä joulun perinne, kuten myös vainajien muistaminen hautakynttilöillä. Nykyään monet lukevat sekä kirkon että kynttilät luterilaiseksi traditioksi. Vainajien muistaminen joulun aikaan on kuitenkin kirkkoja vanhempaa perua, sillä tapa on alunperin ollut osa pakanallista kekrijuhlaa. Tämän takia kaikki kirkkokunnat eivät suosi perinnettä.





Kiitos. Se oli hyvin mielenkiintoista. Varsinkin tieto nuuttipukista.